Quantcast
Channel: Darja Švajger – Viisukuppila
Viewing all articles
Browse latest Browse all 4

A little bit of news – Tuomareita ja tosi-tv-ohjelmia

$
0
0

Yle on kutsunut Music Export Finlandin toiminnanjohtaja Pauliina Ahokkaan ja projektipäällikkö Sami Häikiön mukaan Uuden Musiikin Kilpailun esiraatiin. Näin kilpialuun ja samalla Suomen viisuedustajan valintaan toivotaan mukaan kansainvälisen musiikkibisneksen tietämystä. Demoja Uuden Musiikin Kilpailuun voi lähettää syyskuun loppuun asti, tarkemmat ohjeet löytyvät Ylen sivuilta. UMK:n voittaja ja Suomen seuraava viisuedustaja valitaan Helsingissä lauantaina 25.2.2012.

Myös Sloveniassa ollaan julkaistu tuomariasioita. Misija Evrovizija -kilpailun tuomaristossa nähdään tulevana keväänä muun muassa Sloveniaa kahdesti (vuosina 1995 ja 1999) edustanut Darja Švajger. Asiasta uutisoi tänään escdaily-sivusto.

Islannissa tulevaa edustajaa etsitään tutun Söngvakeppni Sjónvarpsins -kilpailun avulla. Kilpailuun saavat osallistua kaikki Islannin kansalaiset sekä Islannissa laillisesti asuvat ulkomaalaiset henkilöt. Vielä karsintavaiheessa kaikki kilpailukappaleet tullaan kuulemaan islanniksi mutta voittokappaleen esityskieli voidaan vaihtaa ennen Bakun kisoja. Tarkkoja päivämääriä Islannin yleisradio RÚV ei ole vielä julkaissut mutta finaali on tarkoitus järjestää helmikuussa. Islanninkieliset säännöt löytyvät RÚV: sivuilta.

Pari päivää sitten kerroimme miten Kuorosodan tulevalla kaudella mukana on kaksi entistä viisuartistia kun Mr. Lordi ja Hanna Pakarinen (kuvassa vuonna 2007) ryhtyvät johtamaan kotikaupunkiensa kuoroja. Myös brittiläiset tosi-tv-katsojat saavat viisuväriä syksyn ohjelmistoonsa kun Lulu (Kennedy-Cairns), yksi vuoden 1969 voittajista, osallistuu paikalliseen ”Tanssii tähtien kanssa” ohjelmaan.  Asiasta uutisoi tänään esctoday-sivusto.

The post A little bit of news – Tuomareita ja tosi-tv-ohjelmia appeared first on Viisukuppila.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 4

Latest Images

Trending Articles